Initiaattoreiden tunnistuskohteita ovat tyyppi, jäännösmäärä, puhtaus, stabiilisuus ja polymeerien yhteensopivuus. Yleisesti käytettyjä havaitsemistekniikoita ovat kaasukromatografia, korkean -suorituskyvyn nestekromatografia, massaspektrometria, spektrometria ja sähkökemialliset menetelmät.
Kaasukromatografia-massaspektrometria (GC-MS) on tärkeä menetelmä initiaattoripitoisuuden määrittämiseksi, ja se soveltuu fotoinitiaattoripitoisuuden määrittämiseen säteilyllä-kovettuneissa pinnoitteissa. Tätä menetelmää käytetään myös määrittämään samanaikaisesti yhdeksän fotoinitiaattoria, mukaan lukien bentsofenoni ja 4-metyylibentsofenoni, elintarvikkeiden pakkausmateriaaleista. Havaitsemismenetelmä luotiin optimoimalla näytteen esikäsittelyolosuhteet ja GC-MS-havainnointiolosuhteet.
Initiaattorikonsentraatiotitraus on keskeinen laadunvalvontavaihe polymeerisynteesissä ja kemikaalien tuotannossa. Peroksidi-initiaattoripitoisuus määritetään käyttämällä jodometristä titrausta tai seriumsulfaattititrausta, kun taas atso-initiaattoripitoisuusanalyysi perustuu diatsoryhmien hajoamisominaisuuksiin.
Makromolekulaaristen fotoinitiaattoreiden suorituskyvyn arviointi sisältää fotoinitioidun polymerointikinetiikan, termogravimetrisen analyysin ja pinnoitteen suorituskyvyn testauksen. Esimerkiksi trimetylolipropaanitriakrylaatin polymeroitumisen aloittavan PTF-fotoinitiaattorin maksimireaktionopeus on 0,037 s-1. Termogravimetrinen analyysi osoittaa, että sen lämpöstabiilisuus on korkeampi kuin 1173 fotoinitiaattorilla. Päällysteen suorituskyvyn testaus osoittaa, että vaikutus on parempi, kun PTF:n määrä on 4 % kovetusjärjestelmän massaosuudesta.
